sunnuntai 10. lokakuuta 2021

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

VUODEN ARTESAANI 2017 -FINALISTIT JULKI




https://www.kadentaidot.fi/fi/uutinen/vuoden-artesaani-2017-finalistit-julki/



    Ja sitten oltiinkin jo mediatapahtumassa.




    Hyvällä kakkossijalla on helppo hymyillä onnesta.








HANGON GRANIITTILINNA 
https://www.facebook.com/hangongraniittilinna/

Näissä erinomaisen kauniissa maisemissa vierähti hellekesäni -18. 
Ja onneksi en aivan sokaistunut tuosta häikäisevästä auringosta, niin tässä vielä muutamia kuvia suunnittelemistani sisustustyynyistä.

Meriharakkakuosit.
         



Kuovi.

Tiira.

Kuvakudokseni Run High, oli myös esillä Graniittilinnassa.

Ja tästä alkaakin sitten suunnittelutyö kääntymään kohti joulua. 


Loppuun on vielä liitettävä pari elokuista hellemuistoa.











maanantai 2. lokakuuta 2017

PORTFOLIO VUODEN ARTESAANI -KILPAILUUN


Olen Heli Mälkönen, opiskelen käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoa, designtekstiili artesaaniksi, Salon seudun ammattiopistossa ja valmistun joulukuun 2017 aikana. Aikaisempi koulutukseni on merkonomi ja olen työskennellyt lähinnä eri toimistoalan tehtävissä.

Minua on kova intohimo vetänyt kokoajan tälle alalle ja koko ikäni olen harrastanut monipuolisesti kädentaitoihin liittyviä asioita ja edelleen opettelen uusia tekniikoita. Pääpaino on keskittynyt luovaan kuvakudosten ja taidetekstiilien kudontaan kangaspuilla.



KILPAILUTYÖ


Työ, jolla osallistun Vuoden Artesaani -kilpailuun, on tämä itse suunnittelemani gepardi kuvakudos.



Sen valmistusmateriaali on 100 % villa ja se on kudottu kangaspuilla. Käyttötarkoitus on moderniin sisustukseen sopiva tekstiiliteos. Työn koko on kork. 116cm x lev. 92cm. Työni nimi on Felidae. Se on latinaa ja tarkoittaa kissaeläintä. Hinta on 2000 €.

MUUTAMA KUVA TYÖN VALMISTUMISESTA












Tulevaisuudessa töideni markkinointi tulee todennäköisesti tapahtumaan nettikaupan kautta, sekä messuilla. Kohderyhmät ovat nykyaikaiset kodinsisustajat, jotka ovat alkaneet ymmärtää ja arvostaa niiden kiehtovuutta sekä modernimpaa uutta tulemista.



MUITA TÖITÄNI



Minulla on juuri valmistumaisillaan seuraava työni, nimeltään Run High (Temmeltää). Työssä on kokonainen juokseva hevonen. Työn koko kork. 94cm x lev. 138cm. 





Tässä opintojen alkuvaiheilta muilla tekniikoilla tekemiäni kuvia töistäni, mm. Tuftattu ryijy, Peony, kork. 144cm x lev. 100cm. 




Silkkipainotekniikalla painetut pöllöt.